Helsingin Olympiastadion kuvattuna ilmasta
Helsingin Olympiastadion kuvattuna ilmasta

Olympiastadion

Turvattavana lähes 3 000 ovea ja luukkua – sekä miljoona vuosittaista kävijää

Elokuussa 2020 Suomessa, Helsingissä heräsi henkiin yksi maamme arvokkaimmista rakennuksista, kun uudistunut Olympiastadion avasi jälleen ovensa yleisölle. Abloyn lukitus- ja turvallisuusratkaisut ovat vahvasti läsnä uudistetulla stadionilla.

Olympiastadion on tarjonnut kohtaamisia suomalaisille ja kansainvälisille vierailijoille jo yli 80 vuotta. Monilla on stadionista pysyviä – pieniä tai suuria – muistoja, jotka eivät unohdu vuosienkaan saatossa. Nyt stadion on uudistunut tulevaisuuden elämyksille ja päivittäisille palveluille.

Olympiastadion on Suomen tärkein suurtapahtumien areena sekä liikunnan, urheilun, viihteen, kulttuurin ja matkailun kohtaamispaikka. Usein mielletään, että stadionilla järjestetään vain suurtapahtumia, vaikka paikka on avoinna 360 päivää vuodessa, ja toimintaa on joka päivä.

Avaintekijöinä Olympiastadionin käytettävyys ja turvallisuus

Kaikilla stadionin tiloilla on useita käyttötarkoituksia. Arkisin tilat ovat toisaalta urheiluseurojen käytössä liikuntatiloina ja toisaalta niitä käytetään kokoustiloina. Tapahtumien aikaan ne ovat tapahtumatuotannon käytössä.

Olympiastadionin logistiikka parani uudistuksessa huimasti, kun maan alle juoksurataa mukaillen rakennettiin logistiikkatunneli, jota pitkin stadionin pääsee kiertämään sisäkautta. Tunnelia hyödynnetään myös 400 metrin sisäjuoksuratana. Rakennuksessa on myös vuokrattavia kokous- ja toimistotiloja.

”Monitoimistadionin vaateista johtuen kiinteistön kulunvalvontaan, lukitukseen ja turvallisuuteen liittyvillä ratkaisuilla on erittäin tärkeä merkitys. ABLOY-ratkaisut ovat stadionin käytettävyyteen ja kokonaisturvallisuuteen merkittävästi vaikuttava tekijä”, Olympiastadionin kiinteistö- ja turvallisuuspäällikkö Ilkka Rautakivi sanoo.

”Arvioimme Olympiastadionilla vierailevan jatkossa noin miljoona kävijää vuosittain. Ovia sekä lukittavia luukkuja ja kaappeja meillä on kaikkiaan noin 3000”, Rautakivi tarkentaa.

Hätäpoistuminen varmistetaan nopean evakuoinnin takaavilla ABLOY-sähkölukoilla. Poistumisreiteillä ABLOY EXIT -puomeilla on tärkeä rooli. Lukot avautuvat puomeja painamalla, ja samalla myös oviautomatiikka saa käskyn keventää ovea. Stadionilla voi konserteissa olla 50 000 ihmistä, ja heidät on tarvittaessa voitava poistaa kahdeksassa minuutissa.

Hopea taltuttaa bakteereja niin nurmella kuin ovissa

Pandemia toi Olympiastadionille myös uusia, terveysturvallisuuteen liittyviä tarpeita. Stadionille on tärkeä olla mukana kehityksessä ja osaltaan varmistamassa turvallisia tapahtumia.

”Abloylta löytyi arkkitehdin palvelukeskukseen, ravintolaan ja pelaajatunneliin määrittämät helat myös antibakteerisina ABLOY ACTIVE -versioina, joten oli helppo päätös ottaa ne käyttöön. Moni muu toimija tarjoaa vastaavia pinnoitteita, mutta liimattavalla tarratekniikalla, mikä helposti alkaa rispaantua. Tehdasmaalattu ACTIVE on meille visuaalisesti mielekkäämpi ja huoltovapaampi vaihtoehto”, Ilkka Rautakivi kertoo.

Helojen ACTIVE-pinnoitteen teho mikrobeja vastaan perustuu siinä olevaan hopeaan. Rautakivi kertoo, että hopeaa käytetään vastaavasti myös stadionin nurmikolla sieniä ja bakteereja vastaan.

Esteetöntä kulkemista mahdollistetaan stadionilla monissa paikoin kyynärkytkimillä varustetulla oviautomatiikalla. Automatiikalla kuin myös EXIT-puomilla varustettuja ovia voi avata koskematta vetimiin käsin. Myös tämä tekee avaamisesta hygieenisempää.

ABLOY suojannut kansallisaarretta vuodesta 1938 asti

Abloylla ja Olympiastadionilla on pitkä yhteinen historia. Rakennus otettiin käyttöön vuonna 1938, jolloin Wärtsilä toimitti stadionille 34 ABLOY-avainta. ABLOY-lukot ovat siitä lähtien turvanneet tiloja sekä siellä vierailevaa juhla- ja urheilukansaa. Uudistuksessa Olympiastadionin ovet saivat arvoisensa päivityksen elektromekaanisen lukituksen ja kulunvalvonnan piiriin.

”Halusimme, että avaimet ja kulunhallinta ovat hallittavissa samassa palvelussa. Tärkeää on, että voimme tarvittaessa reagoida eri tilanteisiin ja priorisoida niitä turvallisuuden näkökulmasta. Haimme ratkaisua, joka on nopea ja käyttäjäystävällinen, esimerkiksi kun halutaan aktivoida avaimia ja kulkulupia stadionin käyttäjille”, Ilkka Rautakivi kertoo.

Tähän tarpeeseen ratkaisun toi ABLOY OS -järjestelmä, joka pitää sisällään kulunvalvonnan ja integroituu PROTEC² CLIQ -lukitusjärjestelmään. Tämä mahdollistaa stadionin noin 3 000 lukon avaamisen yhdellä älyavaimella. Ratkaisuun on stadionilla yhdistetty myös rekisterikilpien tunnistus, mikä sujuvoittaa maanalaisen ajoportin hallintaa.

”OS on osoittautunut helppokäyttöiseksi, selkeäksi ja nopeaksi. Se on tärkeää, jotta määritetyt muutokset kulkuoikeuksiin olisivat heti voimassa. Onhan tämä aiemmin käyttämiini hallintajärjestelmiin nähden selvästi kehittyneempi ja varmempi. Integraatiot ovat myös parempia”, Rautakivi kiittelee.

Ratkaisun ylläpito toteutetaan SaaS-palveluna (Software as a Service) Abloyn tarjoamassa palvelinympäristössä.

”Se, että sama palveluntuottaja pystyy tarjoamaan palvelimet, on meille suuri etu. Monet tarjoavat paikallista palvelinta, mutta emme halunneet ottaa sitä riskiä”, Rautakivi perustelee.

PROTEC² CLIQ -avaimia on nyt käytössä vajaa 400. Kulkutunnisteita, eli ”lätkiä” on saman verran. Osa on jatkuvasti käytössä, ja osa vain tapahtumissa, tyypillisesti järjestäjillä, median edustajilla, viranomaisilla, siistijöillä, ravintoloilla ja huollolla.

”Myös sähköinen Traka-avainkaappi on ollut meille positiivinen yllätys toiminnallisuutta ajatellen. Se lisää ennakoivaa turvallisuutta ja helpottaa avainten käyttöä esimerkiksi suurtapahtumissa, joissa turva-alan yritykset ja viranomaiset voivat PIN-koodilla kuitata itselleen kaapista avaimet lainaan määrätyksi ajaksi”, Rautakivi lisää.

”Eikä sovi unohtaa Abloylta saamaamme käyttökoulutusta, varsinkin alussa. Sen merkitys on ollut erittäin suuri, jotta saamme kaikki hyödyt irti”, Rautakivi kiittää.

Rakennusperintöä kunnioittavaa muotoilua

Seuraavaksi suunnitelmissa on ottaa käyttöön langattomia Aperio-painikkeita esimerkiksi varastojen ja siivouskeskusten ovissa. Tarkoituksena on helpottaa esimerkiksi siistijöiden pääsyä kullekin määriteltyihin tiloihin kulkutunnisteella.

”Kun tunnisteen lukija on itse kahvassa, vältämme turhia porauksia sekä mustien klönttien asentamisia rakennussuojeltuihin seinäpintoihin,” Ilkka Rautakivi hahmottelee tulevaa.

  • ABLOY OS

    Yksi järjestelmä turvallisuuden hallintaan.

  • PROTEC² CLIQ

    Hallitse lukitusta, avaimia ja kulkuoikeuksia joustavasti etäkulunhallinnan avulla.

  • ABLOY ACTIVE

    Tartuntoja vähentävä antimikrobinen pinnoite oven heloihin.

  • ABLOY EXIT

    Kokonaisratkaisu turvalliseen poistumiseen kaikissa tilanteissa.