Jakkuvärkin koirametsä

Koirametsään avaimeton kulkeminen tuo helppoutta käyttäjille ja omistajille

Viime aikoina lisääntynyt lemmikki- ja harrastuskoirien määrä näkyy myös koirille ja koiranomistajille suunnattujen uusien palveluiden kasvuna. Niin sanottuja koirametsiä löytyy jo useammasta kaupungista, ja myös Porin seudulle on saatu omat aidatut ulkoilu- ja temmellysalueensa. Viasvedelle avattu Jakkuvärkin koirametsän on pinta-alaltaan 4,3 hehtaaria, joten uutta tutkittavaa löytyy lampien, kosteikkojen ja sammaloituneiden kivien täyttämästä metsämaastosta jokaisella käynnillä. Automatisoitu sähköinen ajanvaraus- ja kulunhallintajärjestelmä mahdollistaa koirametsän käyttämisen vuorokauden ympäri: avaimettoman ABLOY CUMULUS -lukituksen ja Asio-Data-varausjärjestelmän integraation ansiosta minkäänlaisia fyysisiä avaimia tai kulkutunnisteita ei tarvita.

”Koska koirametsän pyörittäminen on meille sivutyö, täytyy kaiken toimia mahdollisimman helposti ja automaattisesti. Ratkaisun ansiosta meidän ei tarvitse lähteä kesken päivän availemaan portteja saati murehtia avainten hallinnasta, vaan voimme luottaa siihen, että järjestelmä toimii ja on aina ajan tasalla. Yhteistyö oli todella joustavaa: kun Asio-Data oli suositellut meille Abloyn ratkaisua, tultiin Abloylta paikan päälle esittelemään järjestelmää ja sen toimintaa. Tämä helpotti päätöksentekoa entisestään”, yrittäjäkumppani Reima Laaja jatkaa. 

Yksi ratkaistava asia oli myös sähkö: koirametsän alueella lähimmät sähköliittymät löytyvät puolentoista kilometrin päästä. 
Paristoilla ja Bluetooth-yhteydellä toimivalla ABLOY CUMULUS -riippulukolla yhteydet pelaavat missä tahansa, ja lukko kestää vaativiakin olosuhteita.

Yrittäjien mukaan koirien ja omistajien turvallisuus on koko koirametsäkonseptin ydin. Koirilla on tarve liikkua vapaana, mutta harvalla, etenkin kaupunkiympäristössä asuvalla on siihen mahdollisuus. Koirametsä tarjoaa vapauden toteuttaa koirille luonnollisia, lajityypillisiä tarpeita turvallisella ja valvotulla alueella. 


”Koirametsässä koirat pääsevät liikkumaan vapaasti ja turvallisesti niin, että omistajat voivat olla varmoja, että alueella ei ole ketään muita kuin he, jotka varauksen tehnyt on itse halunnut alueelle päästää”, Katri Laaja sanoo.

 

Turvallisuuden ja sujuvuuden allekirjoittavat myös koirametsän asiakkaat. 


”Asiakkailta on tullut pelkkää positiivista palautetta. Kukaan ei ole jäänyt portin ulkopuolelle, vaan lukko on auennut ja sulkeutunut joka kerta, eikä meidän ole kertaakaan tarvinnut tulla avaamaan porttia kesken päivän. Yksi asiakas kommentoi, että jos hän onnistuu lataamaan mobiilisovelluksen ja käyttämään sitä ongelmitta, onnistuu siinä kuka tahansa,” Katri nauraa ja rapsuttaa sylissään raukeana loikoilevaa labradorinnoutajaa.

Käytetyt ratkaisut

  • ABLOY CUMULUS - Uusi tapa avata lukot

    ABLOY CUMULUS on avaimeton kulunhallintaratkaisu ammattilaisten käyttöön. Se mahdollistaa lukkojen avaamisen ja hallitsemisen turvallisesti, kustannustehokkaasti ja vaivattomasti älypuhelimen avulla.