”Aloitettuani työt Abloylla, sain yli 50 000 kollegaa ympäri maapalloa”

Hanna Sillanpää loi ympärilleen rennon ja huumorintajuisen ilmapiirin heti haastattelun aluksi. Hän tuntuu saavan ihmiset nopeasti hyvälle tuulelle tilanteessa kuin tilanteessa. Hannan matka Abloylla alkoi neljä vuotta sitten vanhan työkaverin suosituksesta. Hanna oli työskennellyt jo pitkään softa-alalla ja hän kiinnostui Abloyn digitaalisista ratkaisuista. Nykyään hän vastaa Abloyn digitaalisten tuotteiden ja älylukkojen tuoteyksiköstä.

Hanna haluaa vaalia Abloylla hyvää yhteistyön henkeä ja kokee saavansa aina tarvittaessa apua missä asiassa tahansa. Abloylla on matala hierarkia, jossa ihmiset ovat välittömiä ja halukkaita keskustelemaan.

”Me ollaan tosi tärkeiden asioiden äärellä, koska vaikutamme yhteiskunnan ja ihmisten jokapäiväiseen turvallisuuteen. Se jos mikä on todella motivoivaa. Lisäksi olemme uusien asioiden äärellä alan ollessa digitaalisen murroksen edessä ja teemme ihan uudenlaisia ratkaisuja, joiden avulla pääsemme auttamaan ihmisiä ja tehostamaan yritysten toimintaa.”

Abloyn työkulttuuri tukee uuden kehittämistä, sillä Hannan mukaan Abloylla on tasa-arvoista ja kaikkien mielipiteitä kuunnellaan. Ihmiset nähdään aina asiantuntijoina omalla alallaan, eikä sillä ole mitään väliä miltä henkilö näyttää tai mistä taustasta hän tulee. Samalla kansainvälinen ilmapiiri tuo Abloylle monimuotoisuutta ja erilaisia näkökulmia kehittämistyöhön. 

”Abloy on samaan aikaan hyvin globaali, että lokaali yritys. Olemme hyvin tunnettuja Suomessa. Valitettavasti Abloyta ei tunneta kovin hyvin siitä, että teemme todella paljon kansainvälistä liiketoimintaa. Olemme osa ASSA ABLOY –konsernia, minkä ansiosta minulla on yli 50 000 kollegaa ympäri maapalloa. Monesti puolet päivän palavereistani saattavat olla eri maista tulevien ihmisten kanssa. Eri kulttuurien parissa toimiessa pääsen oppimaan ja kuulemaan, miten muualla maailmassa toimitaan erityisesti turvallisuuspuolella. Olemme täällä lämpimän pörröisessä pohjolassa ja kansainvälisyys avaa silmiä siitä, millaista muualla voi olla”, Hanna pohtii.

Vapaa-ajallaan Hanna harrastaa agilitya kolmen koiransa kanssa. Taustaa hänellä on harrastuksesta jo 15 vuotta. ”Agility on todella hyvä irtiotto välillä erittäin hektiseen työntekoon. Kakkoslajina harrastamme lammaspaimennusta ja saatamme viikonloppuisin myös kisata. Koirien kanssa tekemisessä on jotain hyvin samanlaista kuin töissäkin; kaikkien kanssa tulee puhaltaa yhteen hiileen”, Hanna toteaa.