Vahvaa ja älykästä turvaa kerrostaloasumiseen

Huoneisto-ovien lisäksi asukkaat kulkevat rappukäytävän ulko-ovista sekä yhteiskäyttötilojen ovista esimerkiksi pyykkitupaan tai pyörävarastoon. Jokaiseen tilaan voidaan toteuttaa sopiva kulunhallinnan ratkaisu, joka vastaa taloyhtiön toiveita.

Kun taloyhtiön ainutlaatuiset asumisen tarpeet kartoitetaan etukäteen, on yhtiön ja isännöitsijän helppo löytää parhaiten sopiva kulunhallinnan paketti. ABLOY Koti -valikoimasta löytyy joustavasti erilaisia tuotteita ja palveluita, jotka helpottavat arkea ja tuovat asumiseen vahvaa ja älykästä turvaa.

 

Avainjärjestelmän valinta: mielenrauhaa sopivalla ratkaisulla

Taloyhtiön koko, toiveet ja esimerkiksi asukasvaihtuvuus vaikuttavat sopivan lukitusjärjestelmän valintaan. Digitaalisen lukitusjärjestelmän kirkkaimpia etuja on, että kadonneet avaimet voidaan helposti mitätöidä. Mekaaninen avainjärjestelmä voi puolestaan olla vuodesta toiseen toimiva ratkaisu pienemmässä taloyhtiössä, jossa asukasvaihtuvuus on vähäistä, ja avainten hukkumisesta ei koidu ongelmia. Huoneistoihin kulkemisen lisäksi kannattaa pohtia, miten yhteiskäyttötiloihin halutaan kulkea. Laajan valikoimamme ansiosta jokaiselle taloyhtiölle löytyy tarpeisiin sopiva ratkaisu.

ihmisiä avain ABLOY PULSEihmisiä avain ABLOY PULSE
1
2
3

Mikä lukitusratkaisu sopii juuri sinulle?

ABLOY Koti -valintatyökalu auttaa löytämään sopivat lukitusratkaisut taloyhtiöiden yksilöllisiin tarpeisiin.

Yhteiskäyttötilojen monipuoliset lukitusratkaisut

Yhteiskäyttötilojen monipuoliset lukitusratkaisut

Mekaanisella lukituksella on pysyvä jalansija suomalaisissa kerrostaloissa, sillä se on turvallinen ja kustannustehokas valinta kaikkiin oviin. Yhä useammat haluavat hyödyntää myös digitaalisuuden mahdollisuuksia yhteiskäyttötiloissa. Kulkemista voidaan sujuvoittaa esimerkiksi tuomalla mekaanisen avainjärjestelmän rinnalle PIN-koodikulku rappukäytävään tai saunatiloihin. Digitaalisten ratkaisujen avainhallinnan helppous korostuu etenkin taloyhtiöissä, joissa vaihtuvuus on suurta ja asukkaita on paljon.

Digitaalinen ABLOY PULSE -lukitusjärjestelmä voidaan integroida esimerkiksi varausjärjestelmään. Näin yhteistiloja voidaan varata kätevästi ja varauksen tehnyt asukas pääsee kulkemaan lukittuun tilaan omalla henkilökohtaisella PIN-koodillaan tai PULSE-avaimella varauksen aikana.

PULSE lukijaPULSE lukija

Älykästä digitaalista huolettomuutta

Vahvasti suojatussa digitaalisessa lukitusjärjestelmässä lukot eivät vanhene ja avainten kopiointi on mahdotonta. Esimerkiksi digitaalinen ABLOY PULSE -järjestelmä nostaa turvallisuuden tasoa ja vähentää kustannuksia, kun kadonneet avaimet voidaan poistaa järjestelmästä milloin tahansa eikä ovia tarvitse sarjoittaa uudelleen. Myös kerrostalohuoneiston oveen asennettava Yale Linus -älylukko tarjoaa uudenlaista sujuvuutta arkeen. Sen avulla asuntoon voi kulkea älypuhelimella, ja oven voi avata perheenjäsenille tai vieraille etänä mistä ja milloin tahansa.

Asukas voi halutessaan valita älylukon

Siinä missä patentoitu mekaaninen lukitusjärjestelmä on edelleen tuttu, turvallinen ja varma valinta kaikkiin oviin, monet haluavat hyödyntää myös älykkään lukituksen mahdollisuudet. Yhdistämällä mekaanisen ABLOY EASY -lukituksen ja Abloyn valikoimaan kuuluvan Yale Linus -älylukon, asukkaat voivat nauttia molempien maailmojen parhaista puolista. Oven sisäpuolelle asennettavan Yale Linus -älylukon avulla halukkaat voivat lisätä oveensa älylukituksen ominaisuudet oven ulkonäköä muuttamatta ja mekaaniseen lukitukseen koskematta. Näin lukkoa voi käyttää edelleen mekaanisella avaimella sekä sen lisäksi älypuhelimella. Jokainen voi kulkea kotiovestaan valitsemallaan tavalla. Yale Linus -älylukon voi yhdistää myös ABLOY PULSE -lukitukseen. 

PULSE lukijaPULSE lukija

Lukituksen uudistaminen ja vaihtaminen

Isännöitsijä on jokaisen taloyhtiön viestinviejä ja luottamuksen vartija. Tyypillisesti lukoston vaihtaminen tulee ajankohtaiseksi vanhan järjestelmän patentin rauettua. Kopiosuojan päättyessä tiirikointi- ja murtosuojaus ovat vanhoissakin mekaanisissa lukoissa huippuluokkaa, mutta asukkaan vaihtuminen ja kadonnut tai varastettu avain heikentävät kohteen turvallisuutta. Patentin rauettua avaimia saa teettää vapaasti, jolloin tarkkaa tietoa avaimien todellisesta määrästä ei enää ole. Siksi isännöitsijän yksi tärkeä vastuu on keskustella järjestelmän päivittämistarpeista ennen kuin ongelmia syntyy.

Kysy mitä tahansa asumisen ratkaisuista

ABLOY Koti vastaa kaikenkokoisten kotien ja taloyhtiöiden moninaisiin tarpeisiin. Autamme mielellämme kaikissa kodin lukitukseen liittyvissä asioissa aina tuoteuutuuksista retrofit-ratkaisuihin. Yhdessä löydämme varmasti parhaat ratkaisut juuri teidän tarpeisiinne.

Kysy asumisen ratkaisuista ABLOY Koti -asiantuntijoilta.

Pyydä yhteydenottoa

Ota yhteyttä alueesi ABLOY-myyjään:

Tuotteet

  • ABLOY PULSE

    ABLOY PULSE on ainutlaatuinen lukitus- ja kulunhallintajärjestelmä, jossa avaimet ja lukot kommunikoivat keskenään.

  • ABLOY EASY

    Kestävyyttä, vaivattomuutta ja pitkän patentin tuomaa turvaa.

  • Yale Linus

    Yale Linus® -älylukko on Abloyn valikoimaan kuuluva turvallinen ulko-oven lukko, joka  mahdollistaa avaimettoman kulun sekä tuo uudenlaista hallintaa ja helppoutta arkeesi.

  • ABLOY ENTRY

    ABLOY ENTRY on moderni, matalan kynnyksen kulunvalvontajärjestelmä, joka on suunniteltu nimenomaan kevyttä kulunvalvontaa tarvitseville.

Tutustu ABLOY Koti -blogiin

Referenssit

  • Espoon asunnot Oy

    Kulkuoikeuksien edullinen etähallinta: huolettomuutta vuokra-asuntojen lukitukseen.

  • Eerikinkatu 48

    Taloyhtiö Eerikinkatu 48:aan asennettu ABLOY EASY -lukitus hurmaa helppoudellaan.

  • Asunto-osakeyhtiö Metsäpurontie 20

    Konsultoinnista koeponnistukseen. Lukituksen uusimiseen löytyy apua.