Kemikaalilainsäädäntö edellyttää, että vaarallisia kemikaaleja käsittelevät ja varastoivat yritykset tiedottavat väestölle kemikaaleihin liittyvistä suuronnettomuuden vaaroista.
Turvatekniikan keskus on myöntänyt luvan kemikaalien teolliseen käsittelyyn ja varastointiin.
Lisätietoja turvallisuudesta ja kemikaalien käsittelystä sekä varastoinnista antaa Abloy Oy:n turvallisuuspäällikkö Pekka Rahkamaa.
Abloy Oy Joensuun tehtaan tuotanto koostuu pääasiassa tuotteiden osavalmistuksesta ja kokoonpanosta. Vaaralliseksi luokiteltuja kemikaaleja käytetään pääasiassa elektrolyyttisessä pintakäsittelyssä sekä karkaisussa. Kemikaalien käytöstä ei aiheudu vaaraa ympäristölle tai henkilöstöllemme.
Turvallisuus on otettu huomioon kaikissa Abloy Oy Joensuun tehtaan toiminnoissa. Mahdolliset suuronnettomuusvaarat on tunnistettu eri riskikartoitusten ja asiantuntija-arvioiden avulla. Selvityksissä ja analyyseissä ilmenneet vaarat on pyritty ensisijaisesti poistamaan kokonaan. Jos tämä ei ole ollut mahdollista, jäljelle jääviä riskejä on pyritty pienentämään suunnitelmien, teknisten järjestelmien, täsmällisen kunnossapidon ja koulutuksen avulla.
Tunnistetuista riskeistä suurin on tulipalo: Mahdollisessa suurpalossa kemikaaleista syntyviä kaasuja saattaa levitä vähäisiä määriä tuulen suunnassa lähialueelle. Tulipaloon on varauduttu säännöllisellä harjoittelulla yhteistyössä pelastuslaitoksen kanssa. Kaikki tehtaan kiinteistöt on suojattu palohälytysjärjestelmin. Pintakäsittelyssä ja erityiskohteissa on automaattinen sammutusjärjestelmä. Koska kemikaalien käsittely sisältää aina riskejä, inhimillisen erehdyksen mahdollisuus on pyritty minimoimaan tehtaan tuotannossa. Käytettävät kemikaalimäärät ovat kuitenkin vähäisiä, joten mahdollisen kemikaalionnettomuuden vaikutuksen lähiympäristöön ovat pienet.
Abloy Oy on velvollinen ottamaan yhteyttä pelastustoimeen ja ryhtymään asianmukaisiin toimiin tehdasalueella, jotta mahdollisissa onnettomuustilanteissa voidaan toimia asianmukaisesti ja minimoida niiden seuraukset.